Vaalitouhu alkaa olla täydessä terässä, koskapa lähes koko puoluekirjo on jo jalkautunut tavallisten tallaajien pariin. Tarjolla on jokaiselle jotain: viimeksi kokoomus tarjosi ihmisille duettoja, sauvakävelyä ja kotimaisia omenoita, vasemmistoliitto oli varustautunut ilmapalloilla ja kuumilla makkaroilla ja muilla näytti olevan jos jonkinmoisia kahvitarjoomuksia: me kommarit kettuskarkkeinemme mukaan luettuna. (Kaupunginjohtajakin jopa pistäytyi karssujamme maistelemassa.)

Kokoomuksen kuuluisaa "puolue, jolla on korvat" -plakaattia pari tuntia tuijoteltuani havahduin miettimään, että eikös vain muillakin puolueilla ole kaikenlaisia aistielimiä, kun oikein korvin kuunnellaan, silmin katsotaan, haistellaan, maistellaan ja tunnustellaan.

Tämähän on kristallinkirkasta, kun ajatellaan vaikkapa kommarien vaalitunnusta "Bisnes tuli, toivo meni" muiden puolueiden kannalta. Hieman ylemmyydentuntoisesti katson tunnarimme edustavan sitä kuuluisaa järjen ääntä.

Ilmiselväähän on, että kokoomus ei tällaista ota kuuleviin korviinsakaan. Kun toivotalkoilla kaikki töitä painetaan, niin ihme on, jos bisnes ei kukoista ja suursijoittajien toivo kasva. Kovakorvaista puoluetta ei liioin haittaa esim. ampuma-aseista syntyvä paukuttelu. Miksipä sitä aselakia tiukentelemaan tai Nato-yhteensopivia asehankintoja vähentämään, ainahan voi panna korvatulpat tai kuulosuojaimet, jos melu häiritsee ja ruumiita tulee.

Demareille on oppositiopuolueena langennut unelmoijan osa, ja kaikkihan me tiedämme, miten helppoa uneksiminen on, kun vain ensin laitetaan silmät kiinni. Siinä voi käydä jopa niin, että nukkuu vahingossa vaalien yli. Samalla voidaan ummistaa silmät taannoisen hallituskauden tekemisiltä.

Vihreät ovat tainneet ajautua pysyvästi tuulen haistelijan osaan. Palaneen käryä voi tuntua esimerkiksi silloin, kun tuuli käy Olkiluodosta päin.

Perussuomalaiset taas tunnetusti puhuvat yhtä ja hommailevat toista. Bisnesasiassakaan ne tuskin jäävät sanattomiksi, vaikka joskus voisi olla aiheellista sulkea suu ja maistella sanojaan ensin.

Vasemmistoliitto on vaalien alla opettanut meille sydämen paikkaa. Oletettavaa on, että ne tuntevat vaalitunnarimme pistona sydämessään, mutta riittääkö järki asian toteamiseen?

Kepulaisille en ole kerta kaikkiaan keksinyt mitään ylivoimaista aistia, jolla ne etenisivät politiikassa. Tästä lienee pääteltävissä, että kepulainen politiikka tähtää kuulumattomuuteen, näkymättömyyteen, mauttomuuteen, hajuttomuuteen jne., jottei pirukaan saisi selvää, millä kannalla ne oikeastaan missäkin asiassa ovat. Kepuhan jopa kehottaa vaalitunnarissaan ihmisiä olemaan kotonaan, jotta ihmiset eivät saisi haitallisia vaikutteita ulkomaailmasta äänestyspäätöstä pohtiessaan.

Kristillisdemokraatteja on liioin vaikeaa sijoittaa minkään aistijan osaan: ne kun tuntuvat saavan ajatuksensa korkeammilta voimilta. Kristillisillähän on kuitenkin aina se lohtunaan, että vaikka toivo menisi bisnesten mukana, niin usko säilyy.