Tässä moninaisessa maailmassa on joskus perin vaikea päättää, mihin suuntautuisi ja mistä pyrkisi pois. Päättämättömyys aiheuttaa hajamielisyyttä, nostaa hiukset pystyyn (myös pakkasella saattaa olla osuutta asiaan) ja lisää tarvetta nukkua aamuisin (aivan liian) pitkään. Työssäkäynnistä huolimatta tunnen taantuvani, varsinkin kun flunssa on osaltaan rajoittanut aivotoimintaa ja muuttanut äänen aika autenttiseksi viskibassoksi.

Minulle on käynyt vanhanaikaisesti. Toisin sanoen työ on alkanut rajoittaa harrastuksia ja harrastukset työtä, jolloin työ on alkanut käydä yhdestä harrastuksesta ja harrastukset työstä… Olen taipuvainen ajattelemaan, että tupakka-askin varoitustarrakäytäntöä voisi hyödyntää yhteiskunnassa laajemminkin, esim. otsassa, esim. näin: VAROITUS. Luottamustoimet vaarantavat terveytesi. Sisältö: härdelliä, paperikasautumia, (t)yötöntä (t)yötä.

Tekeminen tuntuu kaiken lisäksi kasvavan eksponentiaalisesti, kun kerran ryhtyy toimeen. Alkuhan on aina hankala, kun ei tiedä, mistä aloittaisi ja sitten kun pääsee alkuun, ei tiedä, kuinka lopettaisi… Että onkin vaikeaa.

Nyt on sitten kosittu jopa ammattiliittoon (onneksi on karkauspäivä pian tulossa). Pamilla on työttömille (ja tukityöllistetyille) jäsenille oma puuharyhmä, jonka tukemana voisin päästä virkistäytymään kylpylään tai leffaan. Se varmasti olisikin tarpeen. Silti homman perimmäinen motiivi mietityttää. Onkohan niin, että kun ei osata panna kapitalistille hanttiin, niin järjestetään leivättömän pöydän ääressä istuville edes sirkushuveja?