Kulutus, Koulutus, Kuuliaisuus. Nämä kolme Koota kolahtelevat kovakalloisen ja -korvaisen luuserin päässä harva se päivä. Ibusalia kuluu (halvempaa kuin burana).

Koska kolmannen sektorin työmahdollisuudet ovat nyt jäissä, yrityselämällä on entistä mittavampi rooli kansakuntamme hyvinvoinnin turvaajana. Ehkäpä jo piankin saamme ihastellen seurata, kuinka sosiaalisen vastuunsa syvästi tuntevat hyväntekijäyritykset palkkaavat kilvan mielenterveysongelmaisia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita työttömiä hyödylliseen ja tuottavaan Oikeaan Työhön.

Tämän työvoimapotentiaalin sisäänajohan on jo aloitettu mm. säätämällä työttömille velvollisuus vastaanottaa vuokratyötä. Lisäksi työttömän tulee tarjota itse itseään yrityksille. Kun ”myy” itsensä sisään ja ensin ilmaiseksi harjoittelee ahkerasti työntekoa, pääsee ehkä ihka oikeaan työsuhteeseen muutamaksi kuukaudeksi, jos on onni myötä.

Ihmisen kuuluu ylittää rajojaan ja ottaa uusia haasteita vastaan; näinhän meitä opetetaan tositelkkarissakin. Jokin raja tai pikemmin muuri tässä onkin taas jysähtänyt kertaheitolla eteen. Systeemi tuo kiistatta mieleen entisaikain huutolaisjärjestelmän tai koulun liikuntatuntien joukkuevalinnat (näissä jälkimmäisissä huudoissa jäin usein viimeiseksi: enpä tainnut olla silloinkaan ”sosiaalinen ja dynaaminen joukkuepelaaja” vaan enempi ”hidasliikkeinen itsekseen junnaaja”).

On siis otettava känny kauniiseen kouraan ja haettava harjoitteluun, jälleen kerran. Kun valtiovalta kannustaa yrittämiseen, tavoitteesta ei ole lipsumista. Purnaaminen voi näkyä pankkitilillä.

Ensimmäinen yritys kolahtaa koulutukseen. ”Niin mutta onkos sinulla markkinointikoulutus?” No eipä ole, mutta markkinointikokemusta on…

Toisessa paikassa on tarjolla kukkien kastelua, kahvinkeittoa ja hyllyjen järjestelyä. ”Ennen kaikkea etsimme hyvää tyyppiä, joka sopii meille”, asiakasystävällinen naisääni selvittää. Hillitsen haluni tokaista, että tuon pestin jälkeen olisin kypsä lataamoon…

Hullua ei niinkään ole tämä yrittäminen yrittämisen ilosta, vaan osallisuuden tappaminen. Osallisuus tapetaan nyppimällä vähästä pois kaikki. Katsokaas, jos pienituloinen saisi pitää tulonsa, niin eihän se silloin enää olisi köyhä.

Esimerkkinä voin kertoa, että tienaan kunnallisesta luottamustoimesta keskimäärin huikeat 120 euroa brutto/ kk. Tästä maksan verot (n. 20 %) ja puolueveron (30 %). Koska rikastun silti, Kela on pudottanut asumistukeani noin 50 eurolla kuukaudessa.

Valtiovalta nimittää tätä ”kannustamiseksi”, osuvampi nimitys on ”kurjistaminen”. Pohjimmiltaan kyse on siitä, kenellä on tätä nykyä varaa työntekoon ja vaikuttamiseen ja kenellä ei.

Takana siis on loistava tulevaisuus. Olenkin ajatellut ehdottaa työkkärissä itseni loppusijoituspaikaksi Mustankorkea Oy:n ongelmajäteasemaa.