Terveisiä Prahasta. Satunnaistakin harvinaisempana matkailijana päädyin tähän julkisen liikenteen mallikaupunkiin reilu viikko sitten. Tosin kokousmatkalle, mutta matkahan se sekin on. Ja kuten kuvasta näkyy, pari tuntia jäi aikaa ulkosalla palloiluunkin. Toimivassa metro- ja bussiliikenteessä on puolensa.

Voin siis todeta nähneeni Prahan tai jotain siitä. Kokouksen ennakko-ohjelman perusteella tämä näkemistavoite tuntui aivan absurdilta, joten kaikki ekstra on pessimistisen ennakkoasenteen omaavalle silkkaa juhlaa.

Koska keskiaikaista kaupunkikeskustaa ei pääse tölläämään joka päivä, kuikuilin niskan nyrjähtämisen uhallakin koko käytettävissä olevan ajan edestä. Jälkeenpäin sitten tsekkailin, mitä oikeastaan tuli nähtyä…

Tuli myös mietittyä, että onkohan tosiaan niin, että vieras ympäristö näyttäytyy upeampana kuin oma kotiseutu, jota ei tavallaan huomaa, koska on niin kiinni siinä joka päivä? Kaikkiallahan on kuitenkin se ns. tavallinen arki, jossa ihmisten täytyy tehdä kaikenlaisia halvatun kotiaskareita (varsinkin matkoilta päästyään!), vatvoa ihmissuhteitaan, huolehtia terveydestään ja rahoistaan ja yrittää selviytyä jotenkin. Ilmeisesti lähes kaikkialla myös käydään Mäkkärissä, Henkassa&Maukassa sekä Ikeassa.

Pohdin myös, että enkös vain asu itsekin keskellä merkittävää kulttuurimaisemaa. Naapurustossa on useampikin suojeltu pytinki. Työmatkallani näen joka aamu yhden kaupungin ns. avainnäkymistä eli Kirkkopuiston ja sen takaa pilkottavan komean, yli 100-vuotisen kaupungintalon. Miksiköhän minulle kuitenkin tulee kaupungintalosta aina ensisijaisesti mieleen tietyt pöljät päätökset, joita siellä on viime vuosina tehty? Kirkkopuiston punaisia hiekkakäytäviä talsiessani olen viime aikoina enimmäkseen taivastellut sitä, että jonkin vuoden kuluttua kenties tallustelen samalla paikalla uuden parkkihallin päällä.

Kyllä on perin masentavaa ja runotonta tämä kotikaupungin nähtävyyksien katselu. Paitsi että tieto lisää tuskaa, se siis laimentaa esteettistä nautintoakin…

Paluu kotimaiseen arkeen olikin kauhea, ei tosin niinkään kaupungin nähtävyyksien aiheuttamien häiritsevien mielleyhtymien takia. Eikä senkään takia, että tervetuliaisiksi räntää satoi silmiin ja kengät kastuivat.

Sähköpostien hyökyaallossa ("teetkö sitä, tätä ja sitä sun tätä") ja palkkaduunin jouluruuhkan ensi kohelluksessa tuli kieltämättä jossain vaiheessa mieleen: "Miksi helkkarissa en karannut yksintein kauemmas Keski-Eurooppaan, kun Prahaan asti kuitenkin jo olin päässyt?"