Tässä viime aikoina olen mietiskellyt, mitä sitä päälleen pukisi. Kyseessä ei ole tällä kertaa kumma kyllä tämä naisten klassinen vaikeus eli se, että kaappi on täynnä pukimia eikä mikään sovi.

 

Nyt on mahottoman vaikea T-paitaongelma. On nimittäin osoittautunut, että T-paita on vihoviimeinen vaatekappale, jota voi käyttää eduskunnassa. Eduskuntaan pitäisikin vakavasti harkita paitapusero- ja pukupakkoa, jolloin sinne eivät niin helposti änkeytyisi kaiken maailman hihhulit aikaansa tappamaan.

 

Kävi nääs niin, että TVY:n T-paidassa ei ollut asiaa eduskunnan budjettikeskusteluun viikko sitten. Eihän se järin kaunis paita ole, mutta on niitä vieläkin rumempia nähty. Häiritsevää siinä paidassa oli vartijoiden mukaan se työttömien yhdistyksen logo, jonka katsottiin olevan liian mielenosoituksellinen. Olisimme voineet vaikuttaa paidoilla haitallisesti kansanedustajien tärkeään työhön. (Jäi arvoitukseksi miten se olisi tapahtunut, koska kansanedustajat olisivat tarvinneet teatterikiikarit ne paidat nähdäkseen.)

 

Olen johtunut tästä pohtimaan, mikä T-paidoistani sitten olisi soveltunut eduskuntaan. Olisiko minua päästetty sisään che Guevara tai Kuuba -paidoissani? Ne vaikuttavat minusta vielä TVY:n paitojakin vaarallisemmilta, koska niihin liittyy se vallankumous. Ja mitenkähän olisi käynyt, jos olisin valinnut ”sosiaalitapaus”-paitani? Eikös vain kyseessä olisi ollut vaarallinen kritiikki uusliberalistista pärjäämisen politiikkaa vastaan?

 

Sitten olisi ollut Jyväskylän yliopiston T-paita. Epäilen vähän, olisiko minua kuitenkaan tulkittu yksisilmäiseksi yliopistolaitoksen puolustajaksi se päällä. Olisi varmaan täytynyt valita se.

 

Tähän asti olen rauhassa saanut käyskennellä paidoissani niin kirjastossa, kaupassa, töissä, kuntosalilla kuin muissa julkisissa paikoissa. Eduskunnassa tämä ei nyt siis onnistu, koska potentiaaliset häiriköt on eliminoitava jo alkumetreillä yhteiskuntarauhan takia. Pyssyä minulla ei kuitenkaan rauhanaktivistina ole – eikä edes ritsaa – mutta digikameran kanssa siellä lehterillä kuitenkin touhusin.

 

”Potentiaalinen häiriköinti” tuntuu ajatuksena tässä tapauksessa tahattoman koomiselta, koska kansanedustajat saivat mölytä vapaasti toistensa päälle, mutta yleisön piti istua hiljaa kuin kusi sukassa ja hampaita kiristellen kuunnella omituisia höpöttäjiä.

 

Eläköön demokratia.