Valon juhlalla ei tunnu olevan tätä nykyä mitään rajaa. Alan olla lopen kyllästynyt katsomaan ikkunastani keskustan ison liikekiinteistön jouluvalohökötystä, joten inspiroiduin kirjoittamaan siitä jopa runon.

JOULUVALOT

Ehkä päädytään jo
vapuksi eroon.
Kun talven morsian
purkaa kihlauksen.
Sitten vaipuu se
laahus, joka valaisee
valvovien lasten
pyhiä painajaisia.


Unensaantiakaan kyseinen viritelmä ei siis kokemukseni mukaan edistä. Tosin myös maamme hallitus pitää parhaansa mukaan huolta siitä, ettei taviksilla olisi hetken (mielen)rauhaa. Kela-maksun poisto työnantajilta ja suunnitelmat eläkeiän nostosta takaavat sen, että puolet väestöstä kaatuu saappaat jalassa hautaan ja toinen puoli lyyhistyy leivättömän pöydän ääreen.

Panen toivoni Earth Our –tempaukseen johon Jyväskyläkin osallistuu 28.3. Tuolloin sammuvat mm. Kuokkalan sillan ja Harjun vesitornin valot illalla peräti tunniksi, millä halutaan tuoda julki huolta ilmastonmuutoksesta.

Hyvä juttu sinänsä. Hämmästelen tässä nyt vaan sitä, mahtaisiko kunnille ja liikeyrityksille aiheutua aivan ylivoimaista henkistä / esteettistä / kaupallista haittaa, jos kaikki ns. koristevalot sammutettaisiin edes yörauhan ajaksi (23.00 – 6.00) ihan pysyvästi. Elinkeinoelämä voisi osaltaan ottaa kantaakseen yhteiskuntavastuuta luopumalla (ainakin yöaikaan suljettuina olevien liikkeiden) valomainoksista ja jouluvaloista ja lahjoittamalla sähkönsäästöstä syntyneen varallisuuden esim. kuntien toimeentulotukiasiakkaille, joilla olisi sitten varaa puolestaan tukea liike-elämää...

Kiitän teitä kirjoituksiini vastanneita ystävällisestä kannustuksesta. Minua ei hevillä saa olemaan kirjoittamatta, siitä pitää suuri sylttytehtaamme huolta parhaansa mukaan...  Synkkä arvioni on, että seuraavaksi keskustelu kääntyy taas työelämän ulkopuolella olevien ”aktivointiin” eli ilmaistyöhön työmarkkinatuen vastikkeeksi.

Olen tässä ihmetellyt sisäistä runoilijaani jo muutaman viikon niin, etten blogiinkaan ole joutanut kirjoittamaan. (Tiedä häntä, onko tämä asiaintila ihmiskunnalle vitsaus vai helpotus.) Nyt olen valmis puhumaan. Pahoittelen ainoastaan mahdollista taiteellisen vaikutelman puutetta. Sisällöillä on minusta tietty oikeutuksensa.

Olen myös tässä empinyt, mitä tehdä blogilleni, varautukaa siis mahdolliseen osoitteenmuutokseen joskus. Minulla on jostain syystä ollut jonkinmoinen aikapula sen jälkeen, kun jäin työttömäksi vuodenvaihteessa. (Suorastaan olen miettinyt, olisiko vähemmän kiire, jos olisin töissä.)

Optimismi ei taida olla parhaita puoliani ja sosiaaliturvauudistukseen liittyvissä asioissa siihen ei tietysti ole mitään syytäkään. Kirjoitin nyt sitten runon Titanicista, kun siihen sangen osuvasti puolueen sosiaaliturvaseminaarissa viitattiin. Sanojen virta tässä asiassa on kuitenkin likipitäen ehtymätön. Koettakaa kestää…


Titanic

Tiedättekö tarinan,
se on kuin meritauti,
johon heikot kaatuvat,
pinnan alle maatuvat
syvempään kuin Titanic.

Kun rautaportit suljetaan,
hukkumaan jäävät ne,
joille aina maksetaan
vähemmän kuin jaksetaan,
jotka on se Titanic.

Toiset saavat veneillä
meren jäisestä sylistä.
Köyhää ei mikään pelasta,
paatti uppoaa velasta,
se on se Titanic.


Viimaa kipuihin

Lumi on kaunista,
paitsi viiman keskellä,
kun kylmä riipii ahnein sormin
ravintoa selkäytimestä.

Ottakaa pois tämä kestovilu,
jota myötäelävät sanat pahentavat.

Heittäkää pois viimeiset villahousunne.
Laskekaa kabinettitakapuolenne
jään korventavalle alttarille.


Outo valo

Outo valo näyttää tietä pilviin,
kun liu´un vetten päällä.
Nosturit tyhjentävät
järvenpohjaa.

Naulat painuvat jalkoihini
kuin Kristuksella.
Koska tahansa voin
maata rähmälläni
kahden tyhjyyden
välimaastossa.

Päivärahat eivät nouse,
ennen kuin pelastaja
naulitaan jäähän.

Taantuma vaivaa. En muista enää kaikkia työni yksityiskohtia, ja jopa Jyväskylän Energian asiakaslehden palikkaristikko tuntuu väliin rankalta (miksi helkutissa minä sitä oikeastaan edes ratkon?). Koska pimeää riittää vuorokauden ympäri, unissakävelijän vikaa on silmin nähden havaittavissa. Epäilen, että hajamielisyydelläni on jokin yhteys edessä olevaan työn loppumiseen.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Työkkärin logiikan mukaan varmaan tarvitsisin nyt kannustimia. Odottelenkin jo kananlihalla (ja kovasti kotkottaen), koska minut tyrkätään taas talkoohommiin, esim. matoja kaivamaan, etten syrjäydy yhteiskunnasta. Olen myös ryhtynyt kartoittamaan sellaisia kotimaan matkakohteita, jonne voisin vetäytyä pakosalle. Jämsän suunnalla minua puhuttelee (ehkä mielialani vuoksi) mm. Paskajärvenvuori, mutta harkitsen vakavasti myös mm. kaukaisempaa Vitunvilkkamalampea, jolla punkatessa ei ehkä vaatteiden kunnosta tarvitsisi niin kantaa huolta…

 

Lueskelin tässä hiljan myös tieteellistä tutkimusta, jossa väitettiin, että työvoimapoliittinen aktivointi on monella tapaa parantanut työttömien elämänlaatua. Aktivoinnin tavoitteena ei tutkimuksen mukaan tosin voi olla oikea työllistyminen, koska suurimmalle osalle pitkäaikaistyöttömistä pääsy työhön yksityiselle tai julkiselle sektorille ei nyt vaan onnistu. Itse asiassa kai 8 % tutkimukseen sisältyvistä ”aktivoiduista” oli päässyt ”oikeisiin töihin”. Tästä herää vain yksi hieman idiootti kysymys eli se, että aktivoidaanko ihmisiä siis ihan vaan aktivoinnin riemusta, jotta heille tulisi fiilis jonkinlaisesta yleishyödyllisestä olemassaolosta?

 

Tutkimus toisaalta kyllä myös kritisoi tapaamme nähdä työttömyys nimenomaan yksilön ongelmana. Tämä käsitys elää ja voi ihmeteltävän hyvin, vaikka työttömyyden on kiistatta jo ajat sitten osoitettu olevan rakenteellinen ongelma.

 

Tutkimustulos ei liioin ole oikein yhteismitallinen Jyväskylän kaupungin linjausten kanssa. Täällähän työllisyysmäärärahoja leikattiin mm. sillä perusteella, kun elinkeinoelämä vetää niin hyvin… (vetää ketä vetää kuin pässiä narussa). Samaan aikaan sitten kolmatta sektoria ajetaan alas, koska mitäs semmoisella luuseritehtaalla tehdään, mikä ei tuota (=sikana rahaa). Näillä aineksilla tietynlainen katastrofi muhii uunissa.

 

Otanpa tässä oraakkelin roolin eli ennustan, että suuri osa nykyisistä pitkäaikaistyöttömistä putoaa viimesijaisen toimeentulotuen varaan, mikä tietää kaupungille merkittäviä lisäkustannuksia. Myös työttömien terveysongelmat kasvavat, kun kolmannen sektorin tarjoama henkinen ja aineellinen tuki supistuu. Viinanjuonti ei ainakaan vähene.

 

Mitäs me tässä säästämme? Itse homerakennuksessa duunailevan kolmannen sektorin työntekijän ominaisuudessa tekee nyt kovasti mieli kysyä kaupunkimme valtuutetuilta, että tiedättekös missä on se Homeperseensuo ja miten sinne mennään…

 

P.S. Näin joulun alla voisi ajatella leipäjonon sijaan vaikka kinkkujonoa, kun liha kuitenkin maksaa edelleen paljon enemmän kuin se leipä.

Työllisyysmäärärahoista on esitetty täällä Suomen Ateenassa leikattavaksi 1,6 miljoonaa, koska työttömyys on kuulemma alentunut. Mitäs tuosta, että työttömyysaste on vieläkin keskisuurten kaupunkien korkeimpia ja lama painaa päälle. Mitäs tuosta, että muutama tuhat ihmistä on vuodesta toiseen enemmän tai vähemmän pysyvästi työttömänä. Mitäs tuosta, että yhä useampi elää pysyvästi toimeentulotuen varassa. Mitäs tuosta, että tietyillä ihmisryhmillä ei tule olemaan käytännössä minkäänlaista ansioeläkettä.

Päättäjien logiikka on tässä(kin) asiassa ihan pistämätön. ”Nyt kun me jyrätään tämä tuottamaton kolmas sektori maan tasalle, niin kaikkien luuserien on pakko mennä ihan oikeisiin töihin”, lienevät Katainen ja kumppanit tämänkin jutun pähkineet.

No hei haloo! Mihin töihin? Lehtimyyjiksi ja kaupparatsuiksiko kaikki? Vaiko orjapalkalla firmoihin harjoittelijoiksi tai yksityiskoteihin kyökkipiioiksi? Ehkäpä kaupungille roskien kerääjiksi?

Otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille ja sitten otetaan köyhiltä vielä kerran Pohjanmaan kautta, skål! Koska työttömyyspäivärahoilla ja Kelan asumistuilla vuokrien maksu on tiukkaa, työsuhde-etuna voi järjestää uuninpankon, romuvaraston tai puistonpenkin nukkumapaikaksi. Näin säästyy mahtavasti toimeentulotukimenojakin. Työvoimakin pysyy kunnossa, kun se voi sijoittaa kuukausittaisen korvauksensa, noin 400 euroa netto, täysimääräisesti ruokaan, viinaan, pörssiosakkeisiin, yksityislääkäriin, yksityishammaslääkäriin ja yksityiseen eläkevakuutukseen.

Vapaa-ajan ongelmia ei tule, koska silloin tehdään talkoita, ettei suuryrityksiltä lopu toivo eikä hanhenmaksapallerot eikä yksityissuihkarit! Ja jo tulee alempienkin kansankerrosten tainoista ja einoista ehtoja tekijänaisia ja -miehiä. Arbeit macht frei!

En taida olla mikään trendihaukka. Tämän blogin pidonkin aloitin epämuodikkaasti pian eduskuntavaalien jälkeen (eikä tämä ole vieläkään yhtään sen hienomman näköinen kuin alussa). Jälkikäteen narisijan vikaa minussa paljon onkin. Toisaalta kävin jo äänestämässä, joten katson lunastaneeni oikeuteni narista.

Ihan silkkaa epämuodikkuuttani voisin ruveta kampanjoimaan esim. 1.11.2008 lähtien. Olen tässä jo suunnitellut sisältöäkin. Voisin kirjoitella, että "olen tässä sydämen puolella alkanut unelmoida reilusta työstä, olisikohan jo toivoa saada sitä duunia palkallisena eikä talkoina?" Voisin myös vinkata, että "jos valittavana on talkoot tai koti, niin vastuullisuutta on turha odottaa, eikä minusta saa kunnallista perussuomalaista työn sankaria enää tekemälläkään."

Kyllä on viime päivinä ahistanut katsoa hyvän paperin tärväystä jos jonkinnäköisiin lärvikuvatuksiin. Niihinkin palstamilleihin olisi sopinut yhtä sun toista parempaa luettavaa, vaikkapa kyseisten lärväkkeiden tekemättä jättämisistä. Keskisuomalaisen panin jo boikottiin, koska muutaman täkäläisen kyläpoliitikon arvovaltanassun näkeminen aamutuimaan kahvikupin ääressä rupesi vaikuttamaan haitallisesti kahvin makuun.

Vaalit ei onneksi iän kaiken kestä, ellei ajattele neljää vuotta siinä välissä, jolloin niistä tulee pieni ikuisuus.