Aloitin juuri työvoimakoulutuksen. Kyseessä on viides koulutus viimeisten seitsemän vuoden aikana, joten tukevassa ja turvallisessa koulutusputkessa tässä elellään.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

En ole suinkaan ainoa lajiani. Parilla viimeisimmällä kurssilla on alkanut näkyä tuttuja naamoja vuosien takaisilta kursseilta. Ja mikäs sen rattoisampaa, kuin opiskella tutussa (luuseri)porukassa. Syntyy sitä yhteisöllisyyttä, kun eri tavoin syrjäytyneet ja sairastelevat ihmiset jakavat vertaistukiryhmässä kokemuksiaan.

 

Koulutus on tarpeen tietysti myös siksi, ettei työtön tuhlaisi potentiaalista työenergiaansa yhteiskunnallisista epäkohdista valittamiseen. Työllistyminenhän on virallisesti julistettu yksilölliseksi pulmaksi, joten yhteisistä asioista(?) nariseminen rikkoo oman onnensa seppyyden pyhää ideaa.

 

Koulutus myös tuottaa (rahaa) ainakin kouluttavalle konsulttifirmalle, ja sitä kautta työtönkin vaikuttaa olemassaolollaan suotuisasti yritystoiminnan kehittämiseen maassamme. Lisäksi hän poistuu hetkeksi rumentamasta tylyjä työttömyystilastoja. Koulutettava työtön ihminen kun ei ole työtön, vaan toimenpiteessä.

 

Työttömyys ja koulutus elävät kimppasuhteessa (=läheisriippuvuudessa?), jossa toinen täydentää toistaan. Lapsikin sen tietää, että koulutus on avaintekijä menestykseen. Tämän logiikan mukaan työttömän on pakko joskus menestyäkin (=työllistyä?), kun vain kunnolla koulutetaan. Ja jos ei työttömiä olisi, ei tietysti tarvitsisi niin vimmatusti kouluttaakaan. Ja kun vimmatusti koulutetaan, on yhä enemmän yhä paremmin koulutettuja, jolloin ihmisten pitää taas kouluttautua lisää, jotta he voisivat joskus menestyä.  

 

Menestystä ei ole toistaiseksi näkynyt, mutta onneksi tuota koulutusta sentään riittää. On siis ainakin avain periaatteessa käsillä, sitten kun sopiva lukko löytyy. Menestyshän tunnetusti lankeaa ihmisen osaksi vähän samoin kuin sosialismi. Koskaan ei tiedä minkä nurkan takaa se kurkistaa…