Kyllä ottaakin taas päähän. Jos tätäkin särkyä ja ahistusta olisi ryhtynyt oikein asiakseen lääkitsemään, niin veronpalautukset olisivat haihtuneet huuruna ilmaan jo ajat sitten.

Männäviikolla suomalaisia jälleen kerran muistutettiin siitä, että tarpeeksi ei tuoteta eikä osata vielä(kään). Mauri Pekkarinen hätäili vuorostaan, ettei talous enää kasvakaan ja työvoimapula väijyy nurkan takana, kun työn raskaan raatajat eivät pysy mukana kehityksen kelkassa ja ole jo kiireen vilkkaa päivittämässä osaamistaan. No voi… , enpähän sano mikä, kun en edes löydä enää sanoja tälle höykyttämiselle…

Kysynpähän sen sijaan tyhmästi (enkä suinkaan varmasti ainoana), EIKÖ MIKÄÄN VOI RIITTÄÄ? Vaikka olemme jo maailman koulutetuin kansa, niin siltikään kaikki meistä eivät pysty repeämään samanaikaisesti putkimiehiksi, sairaanhoitajiksi ja metsureiksi, saati samalla myymään tätä monipääomaansa markkinahintaan.

Kun näin on, niin saisimmeko edes kerran vuodessa, edes yhtenä päivänä, olla tyytyväisiä siihen, mitä olemme? Kyllähän tätä nykyä vietellään kaikenlaisia tyhmempiäkin teemapäiviä.

Sama pölinä jatkui eri versiona vasemmistofoorumissa. Keskeisenä erona oli se, että aktiivisuus ei ole vasemmistolaisen ymmärryksen mukaan ulkoapäin määrätty tila vaan yksilön oma tahto. Sen sijaan että valtio höykyttäisi ihmistä, ihminen siis höykyttäisi vapaaehtoisesti itse itseään.

Vihreiden kaavaileman perustulon myötä kuulemma katoaisi jako työllisiin, työttömiin, eläkeläisiin, opiskelijoihin jne. Perustuloa nauttivina siis vapautuisimme kollektiivisesti (ehkä 20 – 30 vuodessa) palkkatyön tuottamasta palkansaajaminäkuvasta (/palkansaamattomuusminäkuvasta) ja lunastaisimme paikkamme yhteisössä kokonaisvaltaisen aktiivisuutemme perusteella. Siis arvomme ja ”tuottavuutemme” ihmisinä määräytyisi ei vain palkkatyön, vaan myös vapaa-ajalla tehdyn palkattoman työn perusteella.

Miksei tämä tunnu minusta juuri sen paremmalta, vaikka kuulostaakin epämääräisen tutulta?

Tuore työssäkäynti tuntuu aiheuttaneen taas sen kumman ilmiön, että viikonloppuihin kohdistuu hämmästyttävä määrä toiveita ja odotuksia, joilla on varsin vähän tekemistä aktiivisen kansalaisuuden ihanteen kanssa. Voi ihanuutta, kun saa lauantaisin ja sunnuntaisin maata punkan pohjalla aamulla (vaikkei nukuttaisikaan)! Oi sitä riemua, kun saa löllötellä kylpylässä (sikakalliiseen 7 euron hintaan)! Ja mikäs sen mukavampaa, kun saa kaikessa rauhassa kallistella tuoppia olematta kansantaloudellisesti mitenkään erityisen hyödyllinen ja tuottava…